Unelmien takana odotin pitkään,
tuhkan sadetta maiseman ylle,
harmaan sävyjen loistoa,
kieltä jota puhua ja ymmärtää.
Nyt silmä mittaa sanoja,
tyyniä tuulettomia,
missä kaiku ei vastaa,
missä vaisto on lasia ja terästä.
Luinen sydän nauraa,
eikä se aijo kääntyä,
se on itsensä herra,
eikä sillä ole kasvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti