vastavirtaan

Olemme saapuneet tähän,

mistä ei voi enää palata,

kääntyä ja seurata,

takaisin askelten jälkiä,

vastavirtaan lähteelle,

jossa rakkaus nukkui.

Eläin on herännyt,

mutta mikä kuoli?

Talvi saa ajan jäätymään,

Yksinäisyydessä,

ja hiljaisuudessa,

on vain tahto olla olematta.

Sydämenä luinen tuulikello,

soittaa kylmää sävelmäänsä,

yksinäiset varjonsa luo,

tanssia maahan sieluille lauluksi.

Eläin ymmärtää sen sykettä,

perhostanssia liekeissä.

Vaikka aurinko kuinka lämmittää kuuta,

kuu piiloutuu aina maan taa.

Totisesti, tuuli kuljettaa muistoja!

Sillä minä olen tuuli, kuu, aurinko,

ja minä olen eläin ja varjoja.

Luinen sydän joka ei hengitä.