epäkuollut

Toiset meistä kantavat,

kauneinta runoa sydämessä,

mutta ihmisen tie on liian pitkä.

Kuinka kannatteleekaan kämmen maailmankaikkeutta,

miten tunteekaan olemassaolo hetkessä ikuisuuden,

kaiken tyhjyydessä.

Sydän on oikukas eikä se kuuntele,

pieninä siruinakin se ymmärtämättömyyttään sykkii,

kuolleenakin se hengittää.

Harvinaisimpia ovat ne hetket,

kun ei ole halua kuolla,

kun muisto on kerrankin kaunis.

29.

viimeisen usvan laulua

Kaikki on kuollut sisältäni,

vain mätänevän lihan tuoksu,

sitoo minuuden todellisuuteen.

En toivo tai odota,

ei pyrkimystä eikä tahtoa,

vain muistojen kuolleita hahmoja.

Paikallani odotan vapautta,

viimeisen usvan laulua,

matkaa sateen alle.

Mitä jos,

rakkaus voittaa?

Entäpä jos,

sitä ei ole olemassakaan?

Olisithan minulle se,

jota en koskaan tavoita?

Rakkaus on sydämen laulua.

Jotain minusta kuoli,

kauniin kuun alla,

jokin joka halusi olla,

tuntea elämän painon.

furtur

Uusi sarastus,

merkityksetön aika,

kuiskaa salaisuuksia,

joita minä en vielä ymmärrä.

Mustassa kaavussaan,

laahustaa kohti,

irrottaen merkityksiä.

Enkeli jolla on peuran pää,

laulaa minulle papyruksesta,

todellisen olemukseni luonteen,

säkeitä jotka tiedämme omikseni.

Maahan ympärilleni on piirretty liidulla kolmio,

laulamme totta elämästä!

Jälleen askeleen lähempänä eläintä.