varjoissa

Talviset yöt,

sysimustia.

Kuilun reunalla,

tyhjyyteen katsoen,

odotan tähtien valoa.

Missä on valoa,

siellä olen minä,

varjoissa varjona,

yksi pimeyksistä.

Tulia,

älä sammuta,

ellet kaipaa seuraa.

Kesäiset päivät,

täynnä pimeyttä.

golem

Kanssa yössä,

sysimusta hiljaisuus,

vain tuulen jäljet,

ja linnunrata yllä.

Tämä laulu

meidät muovasi.

Avaruudestasi sielut,

nousi aamuun,

unesta uniin.

Tulimme tänne oppimaan,

vaikka polku,

on aina kaikkialla.

Ja kohta jurilla istuu savisia kehoja,

otsallaan unohtunutta kieltä,

vartioiden valveuniamme.

Me olemme liitetyt,

ymmärrän ja hymyilen,

pyyhin kirjaimet pois otsastani.

Ja niin me lennämme,

yössä kaikki,

liittyen samaan valoon,

spektrien tanssiksi,

jossa ei ole yksinäisyyttä.

Tunnen virran aaltojen,

kuiskaavan salaisuuden.

Taivaanranta ei ole,

sittenkään kovin kaukana.

yöperhosvaikutus

Tanssi yllä,

liekin tumman,

lentorata kiitäjän.

Jättää kuvan,

kaiut holviin,

luisen unen näkijän.

Eetterissä kuvioita,

sydänluussa tarinaa,

odottaen todellista tulkintaa.

Siivenlyönnein saattaen,

luo maahan tanssin varjojen,

kuvaharson enteisen esiin yöhön.

kaukainen muisto

Kauan sitten,

muistan,

sanoit,

tulee aika,

kerran lähteä.

Kauniit siivet,

eivät kuulu häkkiin.

Rakkaus on,

suurin uhraus.

routa

Hyväksytkö maan,

kun se muuttuu?

Keväässä lumi,

öinen kaunis,

odottaa aamua,

kadotakseen lämpöön,

sataakseen uudelleen,

lauluna sille,

mikä on totta.

Että kaipaisit,

valkean pinnan alla,

maan pimeyteen,

pakkasen jälkiä.

Hyväksytkö maan,

kun se muuttuu?

Jäljet öisen kulkijan,

katoavat aamuun.

Aavistus yön olennosta,

totuus päivän takana,

pysyvä.

Muistona lumi,

kesän sateissa.

Kaukana on talvi,

että ikävöisi,

jälleen maahan,

routa.

Hyväksytkö maan,

kun se muuttuu?

ikuinen olen

Kuu uinuu,

avaruuden hiljaisuus.

Elää haaveeni;

herää vielä minuun, kerran hymyyn.

Ikuisuuksiin katselen,

nuku minuun unissasi.

Uni kuustani,

kuinen uni,

unikuuni,
kuuni unessani,

unieni kuuna,

kuullesi kuu.

Valveunieni hetki,

helmiäishohtoinen,

kun lähden ja vastaat,

ole rakkaus,

niin ikuinen olen,

ja poissa kaipaus.

äänetön matka

Hiljaisuus johdattaa,

kuljettaa,

kuin tuuli,

luo kaipauksen,

koskettaen,

hymyn tuo.

Edeten,

hiljainen,

käy,

tie vaiti,

viereen saattelee,

rakkauden.

nimetön

miksi niin täytyy olla,

että kauneimmat asiat,

elävät pienimmän hetken,

ja katoavat pois?

oikeus oman elämänsä omistamiseen

istun täällä,

ja keskustelen,

odotan syksyä,

punalehtiä.

kanssa eläimen,

kuuntelen tarinoita minusta,

tosimuistoja ja valheita,

teen päätökseni.

odotan sinua syksy,

kanssa eläimen,

ja korjaamme rikottuja,

pyydämme sovitusta.

kanssa eläimen,

täytyy kohdata,

nyt kun vielä on aikaa,

lunastaa itsensä ja ystävät.

eläin ja minä tiedetään,

että elämä on meidän,

ainut todellinen omaisuus,

ja rakkaus sen mitta.

täytyy uskaltaa rakastaa,

ellei uskalla niin odotan sinua syksy,

punalehtiesi kanssa tipun maahan,

tämä on minun pimeyteni.

eläin ja minä,

me muutuimme,

ja rakkaus muuttui,

nyt se on aisti.

odotan sinua syksy,

punaiset lehtesi mittaavat aikaa,

niiden sataessa maahan,

teen päätökseni.

sielunvalontuojan laulu

Luut on liitetty,

savu hengitetty,

henkiä täynnä,

sieluja säilöen.

Tuulikellon sointi,

luisen valkoisen,

on kirsikankukka aukiolla,

juuriin tanssien.

On aika kuiden,

ja aika auringon,

avaruuden väliaineen,

ja karhunhampaiden.

On aika laulaa laulua,

sielunvalontuojien,

nosta meidät unesta,

tiemme valaisten.

On aika pyytää totuutta,

on aika silmät avata,

on aika nähdä unia,

todellisuuden.

Omistettu: Meille <3