kukkamandala

Varjoissa liikkuu,

vailla laulua,

käsittämättä sen säveltä,

uusi kaiku.

Pysähdyn ja kuuntelen,

henkien lentoa.

Sysimustassa yössä,

minulle kirjoitetaan tarinaa.

Kuljemme kohti sitä,

mikä on tuntematon,

kosketuksen kappaleita,

kukkasadetta iholla.

Öiset siivet tanssivat,

piirtäen maahan kuvioita.

Kaukaa ajatusten mantrasta,

eläin terästää aistejaan.

unohtuen

Voi kumpa voisin,

silmäni avata,

väsynyt,

unesta herätä uneen,

uuteen totuuteen.

Unohtuneena matkaan,

halki todellisuutta,

jossa ihmisten lupaukset,

ovat tyhjiä värejä,

harmaita kaukana.

Kuluuko loppuun ja katoaa,

jos mikään ei täytä?

Kuinka paljon voi antaa,

ellei kukaan kuule miten,

koko olemus tekee kuolemaa?

Lyhyen hetken ajan,

aistin sinut siinä,

kuin enteenä unessa.

Hengitämme samaa yötä,

sama tuuli tuntuu kehossa,

kosketuksen lämpö kasvoilla.

Kuu maalaa polkunsa,

eikä aikaa edes ole,

vain varjoja piirtyy taakse.

Harsosiipinen pimeys äänettömästi,

ohittaa olemuksemme niin,

että sieluun voi miltei nähdä.