Toiset meistä kantavat,
kauneinta runoa sydämessä,
mutta ihmisen tie on liian pitkä.
Kuinka kannatteleekaan kämmen maailmankaikkeutta,
miten tunteekaan olemassaolo hetkessä ikuisuuden,
kaiken tyhjyydessä.
Sydän on oikukas eikä se kuuntele,
pieninä siruinakin se ymmärtämättömyyttään sykkii,
kuolleenakin se hengittää.
Harvinaisimpia ovat ne hetket,
kun ei ole halua kuolla,
kun muisto on kerrankin kaunis.
29.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti