Samaa ainetta minä,
ja jumalankuva peilissä.
Pintalasiin laskeutuneen höyryn takana,
tietoisuus toisesta entiteetistä.
Ulottuvuuksien solmukohdissa,
voin melkein aistia molemmat,
meidät tässä ajassa,
poluttomalla tiellä.
Joku siellä,
peilini takana,
laskee käden käteen,
ja valkein siivin lennämme.
Äänettömästi meidän tyhjyytemme,
kurottavat toistensa luokse,
kunnes todella täyttyvät,
kohtaavat loistaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti